maanantai 20. huhtikuuta 2009

PadMu:n Blogit ja Netit

Tervehdys kaikki Padasjoen Moottoriurheilun ystävät. Avikaisen Erkin pyytämänä minulla oli ilo osallistua PadMu:n hallituksen kokoukseen huhtikuun alkupuolella. Keskustelimme PadMu:n akuutista kotisivutarpeesta ja muista sähköisen viestinnän mahdollisuuksista jäsenten tavoittamiseksi ja aktivoimiseksi.

Luvattuani tehdä ehdotuksen blogista ja nettisivuista olen avannut PadMu:lle tämän Googlen tarjoaman ilmaisen blogin. Raapustin PadMu:n nettisivujen rungon osasisältöineen keskustelun pohjaksi ja uuden verkkotoimialueen hankkimiseksi. Nyt sivut on uutukaisella www.padmu.fi verkkotunnuksella, jonne viimeistellään sisätöä kunhan materiaalia on saatavilla.

Virittelyssä kävi ilmi mielenkiintoisia yhteensattumia. Tarkoituksena oli avata blogi käyttäen lyhyttä padmu-nimeä osoitteessa, mutta joku ulkomaan sankari onkin sellaisen jo varannut vuonna 2007 eikä ole sen koommin käynyt perustamallaan blogilla. Ilmeisesti kotisivujen nimen kohdalla ei käy yhtä huonosti.

Olen kutsunut blogin kirjoittajiksi kaikki hallituksen jäsenet, joilla on sähköposti. Toistaiseksi vain kaksi lisäkseni on hyväksynyt kutsun. Kirjoittajat ovat toistaiseksi rajoitettu kutsuttuihin ry:n jäseniin, mutta kirjoittajien ja kommentaattoreiden oikeuksia lisätään lukijoiden halun mukaan. Kommentit menevät toistaiseksi hyväksynnän kautta.

Blogin oheen on lisätty muutamia lukijoita kiinnostavia alan linkkejä sekä muutamia linkkejä moottoriurheilun suorituksia esittävin gallerioihin.

Toivon kaikille kiinnostavia lukuhetkiä blogin sivuilla ja toivomme paljon aktivoivia ja keskustelua herättäviä kirjoituksia näille sivuille.

terveisin

(Kawasaki) Vulcan 800/Teijo